Untuvatehtaan talvipäivät 8.-10.2.2024

Untuvatehtaan talvipäiviä vietetään 8.-10.2. Joutsenen Riihimäen tehtaalla.

TO 10-19
PE 10-18
LA 9-15

Luvassa on hyviä tarjouksia, ystäväyrityksiä, opastettuja tehdaskierroksia, kilpailuja sekä lämmintä juomaa ja purtavaa.

Tutustu untuvan jalostukseen ja vuodevaatteiden valmistukseen opastetuilla tehdaskierroksilla:
To klo 11, 13, 15 ja 17
Pe klo 10 ja 12
La klo 10, 11 ja 12

Tee upeita löytöjä tarjousten, 2-laadun tuotteiden ja erikoiserien joukosta.

Osallistu kilpailuihin ja voita kivoja palkintoja.

Mattilan Liikenne Oy järjestää lauantaina 10.2. valmismatkan Talvipäiville ja Riihimäen Pieneen Lelukauppaan Lahden seudulta.

Tervetuloa Riihimäelle viihtymään ja tekemään löytöjä!

Tapahtumaan tuovat mielenkiintoiset tuotteensa myös suuri joukko ystäväyrityksiä.

Mukana esimerkiksi: Pieni Puupaja ja Riihimäen Pieni Lelukauppa

Flow Cosmetics

Flow Cosmetics on Riitta Jänkälän perustama perheyritys, jonka intohimona on valmistaa laadukasta luonnonkosmetiikkaa suosien kaikista puhtaimpia ja tehokkaimpia raaka-aineita. Kaikki toiminta on keskittynyt Riihimäellä sijaitsevaan pientehtaaseen, missä tuotekehitys, tuotanto, pakkaamo ja tehtaanmyymälä sijaitsevat kaikki saman katon alla. Vuodesta 2004 toiminut Flow Cosmetics on yksi kotimaisten luonnonkosmetiikkasarjojen pioneereista. Riihimäellä käsityönä valmistettavat tuotteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa laatutietoisten kuluttajien parissa, sillä niiden takana on vankka kosmetiikkaosaaminen, puhtaat ja laadukkaat suurimmaksi osaksi luomulaatuiset raaka-aineet ja aito rakkaus luontoa kohtaan.

Tänä päivänä valikoimassa on jo yli 100 Riihimäen tehtaalla käsin valmistuvaa ihon- ja hiustenhoito sekä meikkituotetta, joita myydään Suomen lisäksi useassa eri maassa.

Studio Eero Aarnio

Studio Eero Aarnio on kasvava kokoelma Eero Aarnion designia 2000-luvulta. Kokoelma sai alkunsa Tupla Kupla -valaisimesta vuonna 2003 ja sisältää nyt yli 20 valaisinta ja muuta sisustustuotetta. Kaikki tuotteet valmistetaan Melaja Oy:n tehtaalla Riihimäellä, ja niille on myönnetty sekä Design from Finland että Avainlippu-tunnus. Malliston tunnusomaisia piirteitä ovat Aarnion leikkisä ja positiivinen design, korkea laatu sekä rakkaudella tehty viimeistely. 

Kotimainen designtuote säilyttää arvonsa ja on ihana lahjaidea!

Moomin Lights

Melajan Moomin Lights -sarjan on suunnitellut muotoilija Harri Koskinen ja kaikki valaisimet valmistetaan alusta loppuun Riihimäen tehtaalla. Tuotesarjasta löydät kolme tuttua ystävää Muumilaaksosta: Muumipeikon, Niiskuneidin ja Hattivatin. Kestävät ja tyylikkäät, alkuperäiset Muumivalaisimet sopivat niin lastenhuoneen sisustukseen kuin isommillekin Muumifaneille. Tuotteille on myönnetty Avainlippu.

Liisa Sauso

Liisa Sauso Oy on suomalainen nahkakäsinevalmistaja, jossa kaikki käsineet ja rukkaset valmistetaan käsityönä täällä Suomessa, Janakkalan Turengissa. Valikoimaamme kuuluu valmiin käsine- ja rukkasmalliston lisäksi mittatilauskäsineet sekä asiakkaiden toiveiden mukaan toteutetut käsineet ja rukkaset.

”Haluamme, että käsineissä on aina se joku pieni juttu, joka ilahduttaa ja ilostuttaa!”

Voglia

Voglia Oy on vuonna 1983 perustettu suomalainen muotitalo, jonka tyyli on ajaton, harkittu ja pehmeä. Perheyrityksen tavoitteena on luoda kauniita, pitkäikäisiä ja laadukkaita vaatteita, jotka kestävät aikaa sekä visuaalisesti että funktionaalisesti. Vastuullisuus on koko Voglian toiminnan lähtökohta – brändi pyrkii konkreettisiin tekoihin ja läpinäkyvyyteen aina materiaalivalinnoista logistiikkaan asti. 

Little Maya

Little Maya on valmistanut pipoja, huiveja, lierihattuja ja muita asusteita Riihimäellä vuodesta 2013.

Yritys sai alkunsa siitä kun aloimme suunnitella ja valmistaa pipoja 2010 syntyneelle tyttärellemme Mayalle, kaupoista kun ei mieleisiä ja pukuihin sopivia löytynyt. Pipot herättivät paljon mielenkiintoa myös muissa ja ihmiset kyselivät mistä niitä voi hankkia. Tämän johdosta perustimme yrityksen ja aika pian se työllistikin meidät täysipäiväisesti. Kun toisella
meistä on pukinevalmistajan ammattitaitokin aikanaan hankittu, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme huippu laatua järkevään hintaan. Tuotteet tehdään edelleen samalla tarkkuudella ja huolellisuudella, kuin omalle lapsellemme tekisimme.

Kaikki Little Mayan tuotteet on valmistettu käsityönä Riihimäellä. Käytämme tuotteissamme parhaita löytämiämme laadukkaita kankaita ja ajanmukaisia kuoseja. Etsimme jatkuvasti uusia materiaaleja, ideoita ja kehitämme tuotteitamme.

Pieni PuuPaja

Riihimäkeläinen Pieni PuuPaja tarjoaa kauniita kotimaisesta koivuvanerista valmistettuja tuotteita. Pieni PuuPaja tuo Joutsenen Talvipäiville valikoiman koruja ja kakkukoristeita sekä tuotteita ystävänpäivää silmälläpitäen. 

Ninyes

Ninyes on Pohjois-Euroopan ensimmäinen ja ainoa käytettyjen, vain vastuullisesti valmistettujen vaatteiden kauppapaikka. Ninyesin verkkokaupasta löydät myös parhaat käytetyt Joutsen-takit.

Voit tuoda hyväkuntoisen ja tarpeettoman Joutsen-takkisi Tehtaan Talvipäiville. Ninyesin väki on paikalla vastaanottamassa vanhoja Joutsen-takkeja torstaina 8.2. klo 10-18.

Saat korvaukseksi lahjakortin, joka käy sekä verkkokauppaamme että Joutsen-myymälään. Huomioithan, että takin tulee olla hyväkuntoinen, ehjä, puhdas, siisti ja jälleenmyyntikelpoinen.

Havi

Havi on vuonna 1829 perustettu kotimainen kynttilänvalmistaja. Kynttilöiden valmistus alkoi aikanaan Viipurissa, mutta talvisodan alettua tuotanto siirtyi Riihimäelle, jossa Havin kynttilätehdas edelleen sijaitsee.

Havin Riihimäen kynttilätehdas on ainoa edelleen toiminnassa oleva teollinen kynttilätehdas Suomessa. Tehtaalla valmistuu vuosittain yli 40 miljoonaa kynttilää pääosin kotimaan markkinoille. Tehtaalla valmistetaan useita erilaisia kynttilöitä, kuten pöytä-, hauta-, antiikki- ja kruunukynttilöitä sekä Tuikku-lämpökynttilöitä. Kaikille Havin kynttilätehtaalla valmistetuille kynttilöille on myönnetty Avainlippu-merkki.

Tänä päivänä Havin tuotevalikoimiin kuuluvat myös Imatralla valmistetut paperiset lautas-, kaita- ja pöytäliinat.

Näin löydät untuvatehtaalle

Joutsenen vuodevaatetehdas sijaitsee Riihimäellä osoitteessa Pakkaskatu 6.

Riihimäen rautatieasemalle on matkaa noin kolme kilometriä.

Jos saavut Riihimäelle Helsinki-Tampere -moottoritietä pitkin, suorin reitti tehtaalle on Riihimäen pohjoisen liittymän ja kantatie 54:n kautta.