Taukotakki – tarpeesta syntynyt klassikko

Vierasblogin kirjoittaja Joppe Ranta on retkeilytoimittaja ja varusteasiantuntija.

Tauko-untuvatakki on taukotakki, joka vastaa yhä todelliseen tarpeeseen.

Kun hikisen liikuntasuorituksen jälkeen pysähdytään, keho on haavoittuvimmillaan. Hikoilu vie lämmön, kylmä ilma pääsee iholle ja pahimmillaan seuraa nopea kylmettyminen, jopa hypotermia. Siksi jo hyvin varhain ovat hiihtäjät, vaeltajat ja tutkimusmatkailijat pukeneet tauoilla ja leiriydyttäessä päälleen eristävän lisäkerroksen. Juuri näihin hetkiin taukotakki on alun perin tarkoitettu.

Vaikka usein puhutaan lämmittävästä kerroksesta, eristävä vaate ei varsinaisesti lämmitä. Sen tehtävä on sitoa ilmaa ja estää kehon tuottaman lämmön karkaaminen. Eristemateriaalien välillä on suuria eroja. Vuosisatojen ajan lisälämpöä on haettu poronkarvasta, villasta ja untuvasta. Keinokuidut ovat tähän verrattuna varsin nuori keksintö, ja painoonsa nähden ne eivät vieläkään yllä untuvan eristyskykyyn.

Jo 1960-luvulla retkeilijät tiesivät, mitä taukovaatteelta vaaditaan. Kullervo Kemppinen kirjoittaa vuonna 1966 ilmestyneessä Eräretkeily-kirjassaan:

”Sekä kesällä että talvella tarvitaan lämmin, tuulenpitävä ja kyllin väljä pusero tai muu takintapainen, joka vedetään ylle tauon ajaksi tuulisella tunturinkupeella sekä iltasella leirissä oleiltaessa. Tällaisen vaatekappaleen tulisi olla kyllin kevyt mukana kannettavaksi, mutta silti kyllin tukeva, jotta se suojaisi hiostunutta kulkijaa tuulelta ja kylmyydeltä.”

Untuvatakki pakkautuu pieneen tilaan

Nykymuotoisen taukotakin ja sen nimityksen juuret lienevät Ruotsin tuntureilla. ”Untuvatakit ovat erinomainen lepo- ja oleskeluvaatteeksi, mutta ne ovat liian lämpimiä käytettäväksi suorituksen aikana”, mainitaan useissakin ruotsalaisteoksissa. Taukotakeista sanotaan myös, että ”niiden tulisi olla pitkiä ja tilavia, ja niissä tulisi olla kaksisuuntaiset vetoketjut. Pieneksi pakkautuva untuvatakki on helppo kuljettaa mukana.”

Grönlanti ja suomalaisen taukotakin synty

Suomessa untuvatäytteisten taukotakkien ja Joutsenen takkivalmistuksen juuret ulottuvat yli 60 vuoden taakse, Erik Pihkalan johtaman ensimmäisen suomalaisen hiihtoretkikunnan Grönlannin ylitykseen.

Yksi ryhmä jäsenistä, Christer Boucht kirjoittaa kirjassaan Hiihtäen halki Grönlannin:

”Ryhmä vältti monien aikaisempien retkikuntien synkän kohtalon, eikä kukaan sen jäsenistä edes vakavasti loukkaantunut. Sillä oli tietysti tukenaan tieto edeltäjien tekemistä erehdyksistä ja muista kokemuksista, mutta sen varusteet pyrittiin silti tekemään omaperäisesti, suoranaista matkimista välttäen ja uusia ratkaisuja etsien. Suurin osa retkikunnan varusteista teetettiin erikoistyönä suomalaisilla valmistajilla. Suunnittelussa otettiin myös huomioon kotimaisten talviretkeilyvälineiden hyvät ominaisuudet.”

Suomen Höyhen Oy, eli nykyinen Joutsen, oli yksi yrityksistä, joiden kanssa retkikunta teki yhteistyötä.

”Mitään näistä varusteista ei kelpuutettu kokeilematta mukaan. Pihkala teki lukemattomia teltta- ja hiihtoretkiä testatakseen varusteita sekä hankkiakseen samalla kuntoa tulevaa suurvaellusta varten. Keinokuiduista valmistettuja pukimia ei lainkaan hyväksytty. Vaatimukset olivat ankarat ja niitä noudatettiin tinkimättä”, kirjoitti Christer Boucht.

Christer Bouchtin untuvatakki, jota käytettiin Grönlannin halki hiihdossa 1966. (Kuva Finna/Urheilumuseon esinekokoelma)

Yhteistyön tuloksena syntyi retkikunnalle untuvatäytteinen puku, jossa oli ¾-mittaiset housut ja hupullinen, lantiopituinen takki, jota käytettiin nimenomaan tauoilla ja leirissä. Kylmimpinä öinä jopa haahkanuntuvamakuupussissa lisäeristeenä. Keinokuituja ei hyväksytty lainkaan. Paino, pakkautuvuus ja luotettavuus olivat ratkaisevia.

Joutsenen legendaarinen Tauko-takki

Erik Pihkalan retkikunnan varustesuunnittelun tuoman kokemuksen ansiosta untuvatakit tulivat Suomen Höyhen Oy:n mallistoon pysyvästi. Tarjolla oli tuhteja parkatakkeja ja keveitä pusakoita. Varsinainen taukotakki tuli työn alle 1980–90-lukujen taitteessa. Toiveet siihen tulivat käyttäjiltä:

• reilu mitoitus muiden vaatteiden päälle
• kevyt paino
• pieni pakkauskoko
• huppu, jonka alle mahtuu hattu ja kuoritakin huppu

Syntyi legendaarinen Tauko-takki, joka on pienin muutoksin jatkanut voittokulkuaan tähän päivään asti.

Arktinen eräopas Noora Peteri on tehnyt töitä myös Etelämantereella ja Huippuvuorilla. Tauko on hänen luottovarusteensa.

Kun tarkoitus unohtuu

Vuosien varrella taukotakkien idea on osin hämärtynyt. Painon alentamiseksi mitoitusta on monen valmistajan toimesta kavennettu niin, ettei monia taukotakeiksi tarkoitettuja pusakoita pysty pukemaan muiden vaatteiden päälle ja niistä on tullut enemmän yleisvaatteita.

Enää ei osata erottaa käyttötarkoitusta, vaan taukotakkeja moititaan viileiksi verrattuna parkatakkeihin. Tällöin unohdetaan paino ja sen merkitys. Samalla unohtuu, että taukotakki on kompromissi, kuten lähes kaikki retkeilyvarusteet. Eikä ole tuotetta, joka toimisi joka paikassa ja jokaiselle käyttäjälle.

Taukotakki on syntynyt tarpeeseen, joka voi parhaimmillaan pelastaa käyttäjänsä hengen. Juuri siksi se on yhä ajankohtainen.