Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Jatka ostoksia
Rakastetun Kulkurin ensimmäiset 10 vuotta:  Kun yksi ei koskaan riitä
12. tammi 2026

Rakastetun Kulkurin ensimmäiset 10 vuotta: Kun yksi ei koskaan riitä

Vaikka Kulkuri-untuvatorkkupeitto ei syntynyt hetkessä, niin siihen rakastuttiin välittömästi.

Joutsenen tarina retki- ja matkapeittojen parissa ulottuu yllättävän kauas. Ensimmäisiä retkikäyttöön tarkoitettuja peittoja Joutsenkin on valmistanut jo 1950-luvulla, aikana, jolloin kankaan materiaali oli puuvillaa ja käyttötarkoitus selkeästi ulkoilussa.

Vuosikymmenten aikana retkeilymallistomme laajeni: makuupussien rinnalle syntyi erilaisia retkipusseja ja retkipeittoja, jotka valmistettiin makuupussikankaista. Materiaalit olivat vahvoja, kestäviä ja vettähylkiviä, tehty kestämään pohjoisia olosuhteita ja käyttöä luonnossa.

Vaikka makuupussien valmistus päättyi vuonna 2007, retkipeittojen tarina ei päättynyt siihen.

Ajatus uudesta syntyy

Muutama vuosi myöhemmin Joutsenen takkimallistoihin alkoi ilmestyä ensimmäisiä kevytuntuvatakkeja. Ultrakevyet mikrokuitukankaat ja korkealaatuinen puhdas untuva muodostivat yhdistelmän, joka valloitti ja vakuutti mukavuudellaan.

Juuri silloin syntyi ajatus:
entä jos näistä samoista, upeista kankaista voisi tehdä jotain aivan uutta?
Tuotteen, joka sopisi yhtä hyvin kotiin kuin retkelle.

Ensimmäiset kokeilut olivat paksuja ja todella lämpimiä. Ne toimivat kotona, mutta eivät kulkeneet vaivattomasti mukana. Tarvittiin jotain kevyempää. Monikäyttöisempää. Helpommin kuljetettavaa.

Joutsen Kulkuri-untuvatorkkupeitto metsässä

Kulkurin synty

Ratkaiseva oivallus löytyi juuri keveydestä. Kankaat oli jo todettu ulkokäyttöön sopiviksi: ne hylkivät vettä ja likaa, olivat kestäviä ja miellyttävän tuntuisia. Yhdistettynä 100-prosenttiseen untuvaan ne tarjosivat täydelliset lähtökohdat tuotteelle, joka olisi sekä helppohoitoinen että helppo ottaa mukaan.

Inspiraatiota saatiin myös Japanista, jonne oli valmistettu erittäin ohuita, pieniruutuisia kesäpeittoja, niin sanottuja “näkkileipäpeittoja” hyvin ohuista ja hienoista puuvillakankaista. Tuotantotapaa piti kuitenkin soveltaa täysin uudenlaisiin materiaaleihin. Se vaati testaamista, oikeiden neulojen etsimistä ja uuden oppimista.

Lopputuloksena syntyi Kulkuri.

 

Joutsen Kulkuri-untuvatorkkupeitto

Kun yksi ei riitä

Ensimmäiset nykymallien kaltaiset Kulkurit tulivat markkinoille noin kymmenen vuotta sitten. Kulkuri valloitti myös verkkokaupassa tuotteena, jonka idea ja käyttötarkoitus avautuivat yhdellä silmäyksellä.

Koronapandemian aikana Kulkuri toi monelle iloa, kun kotoilu ja lähiluontoon suuntautuvat retket nousivat uuteen suosioon. Kulkuri löysi paikkansa sohvilla, terasseilla, mökeiltä ja metsistä.

Asiakasarviot kertoivat Kulkurin hurmaavasta lämmöstä. Ja pian toistui sama ilmiö yhä useammassa perheessä: yksi Kulkuri ei riittänyt. Sopivan lämpimästä, kevyestä, hengittävästä peitosta on tullut osa lempeämpää arkea, eikä sitä mielellään jaeta.

Joutsen Kulkuri-untuvatorkkupeitto harmaa

Kulkuri tänään

Vuosien varrella Kulkuri on kehittynyt, mutta sen ydin on säilynyt samana. Viimeisimpänä askeleena olemme siirtyneet käyttämään kierrätyskankaita, joiden laatu yltää vaatimustemme tasolle ja vastuullisten materiaalien osuutta on näin voitu kasvattaa entisestään.

Kulkuri on edelleen moniottelija.
Peitto, joka kulkee mukana.
Tuote, joka löytää paikkansa kodissa, ja tuo keveästi lohdullisen lämpönsä mukanaan myös ulos ja matkoille.

Rakastetuin tuotteemme.
Ja syystä.